Ralleista ja kesän reissuista teinkin postaukset,mutta laitan muutamat kuvat jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Rakastan kesää ja talvi tuntuukin minusta aina jotenkin niin synkältä.Varsinkin nyt kun ei ole paljoa ollut lunta. Minähän siis joulukuussa nypin rikka ruohoja takapihalta!
Nyt kuvia :)
Onnistuin ottamaan tämän kuvan killerillä :) |
Ralleista on hyvä siirtyä muihin kesäisiin kuviin joita laitan vain kaksi. Mielestäni ne kertovat kesästä parhaimmillaan.
Kesän jälkeen tiedettävästihän tulee syksy. Valitettavasti syksystä minulta ei löydy kauheasti kuvia,eikä siitä ole paljoa mitään uutta kerrottavaa. Syksyisin on mukavaa käydä metsälenkeillä sekä totta kai mustikassa sekä puolukassa. Tänäkin vuonna varmasti tulee "tilauksia",että voisitko käydä meille poimimassa. Mikäs sen ihanampaa, kuin metsän rauhassa touhuta :)
Lokakuussa meidät kohtasi suru eikä suru helpottanut joulukuussakaan. Marraskuussa sekä joulukuussa meillä oli hautajaiset. Kahdet noin lähekkäin vaativat paljon. Vieläkään en pysty asiaa ajattelemaan ilman kyyneleitä.
Nyt kuitenkin haluan ajatella viime vuodesta hyviä asioita. Jouluna sain ihanat vanhempani luokseni.Meillä on tapana että vuoro joulut, koska en halua sitä että toinen suku jäisi huonommalle. Viime joulu oltiin kotona jotenka järkevästi tänä vuonna menemme pohjoiseen joulun viettoon. Sinne kuitenkin on vielä aikaa. Joulua fiilistellessä tässä muutama kuva :)
Ei niin hieno kuusi, mutta se joulun henki mitä se toi oli mahtava! |
Tehtiin äidin kanssa pitkästä aikaa piparkakku talo ja eihän se meinannut onnistua :D |
Tellu välillä ihmetteli,että mitä ihmettä tapahtuu. |